Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääruoat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Korianteriset broileritortillat
Joskus vaan tekee niin paljon mieli. Että on vaan pakko saada tehdä just tänään, niin pakko, että raahaudun kolmenkymmenen asteen helteessä illalla salilta suoraan citymarkettiin ruokaostoksille. Ihan vaan koska voi.
Torstainen arki-ilta, salin jälkeen kotiin ihan puhki, helle, kotonakin niin lämmin että marenki valmistuisi pöydällä. Ei edes ketään kaveria tulossa syömään - ei ehkä juuri se ajankohta, milloin tavallisesti haluaisin tehdä tortilloita. Mutta ketä varten sitten oikein laitan ruokaa? Jos en itselleni, niin kenelle? Jos haluan syödä yksin tortilloita torstaina, miksen voisi. Ja tällä kertaa en ostakaan sitä valmispussia tacomaustetta, vaan ostan pussillisen juustokuminaa ja maustan kanan itse. Ja ne teistä, jotka ette ole ikinä käyttäneet juustokuminaa itsessään, ette varmaan tiedä, miltä se tuoksuu tai maistuu - sillä ei ole mitään tekemistä tutun kuminan kanssa. Minäkään en tiennyt, mutta nyt tiedän: tiedättehän miltä tuoksuu tacomauste, kun sen pussin heittää jauhelihan tai kanan joukkoon? No, se tuoksuu juustokuminalta!
Ei ollut vaikeaa, ei mennyt kauaa, oli ihanaa. Chili, lime, korianteri ja valkosipuli kilpailevat tuoksuillaan juustokuminan kanssa. Lisukkeeksi raikasta salaattia, tuoreita kirsikkatomaatteja, nokare ihanan raikasta creme fraichea. Ja paljon korianteria.
Ja ainoa ongelma, minkä kohtaat, on se, että tortilla on liian täynnä mennäkseen kiinni.
Broileritäyte tortilloille:
400g maustaamattomia broilerisuikaleita
1 sipuli (2 salottisipulia)
2 valkosipulinkynttä
1/2 chilipalko
oliiviöljyä
n. 1,5 tl jauhettua juustokuminaa
n. 1,5 tl paprikajauhetta
suolaa ja pippuria
1 tlk tomaattipyrettä
noin 0,5 - 1 dl vettä
Ruskista ensin broilerisuikaleet öljytilkassa kypsiksi. Siirrä ne hetkeksi syrjään. Kuumenna pannussa vähän lisää öljyä ja kuullota sipulisilppua ja valkosipulisilppua sekä pieneksi pilkottua chiliä hetken aikaa. Lisää sitten juustokumina ja paprika, ja anna maustua hetken. Tässä vaiheessa voit joutua lisäämään hiukan öljyä, mikäli seos näyttää kuivalta - sen tulisi olla hiukan tahnamaista.
Lisää sitten broilerisuikaleet pannulle ja sekoita hyvin, jotta mausteet tarttuvat tasaisesti broileriin. Lisää joukkoon tomaattipyree ja ensin puoli desiä vettä, ja sekoita tahnaksi. Anna hautua hetken aikaa, ja lisää vettä tarvittaessa. Tarkista vielä maksu ja lisää tarpeen mukaan suolaa, pippuria, juustokuminaa tai paprikaa.
Lisäksi:
Vihreää salaattia
Maissia
Kirsikkatomaatteja
Creme fraichea
Limetinlohkoja
Tuoretta korianteria
Avokadoa
Kevätsipulia (pilkottuna sekä vartta että sipuliosaa)
Tortillapohjia
Aseta kaikki tarjolle niin, että annokset voi koota lautaselle itse. Paahdoin maissia ja kirsikkatomaattien puolikkaita grillivastuksen alla uunissa niin, että tomaatit pehmenivät ja maissi sai vähän väriä.
Kaikki vaan tortillan väliin ja toivo että se pysyy vielä kasassa. Mulla taisi olla naamalla enemmän kastiketta kuin lautasella, mutta hyvää se oli silti :)
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Caesar-salaatti
Klassinen caesar-salaatti on loppujen lopuksi aika yksinkertainen homma valmistaa. Eihän siinä ainesosiakaan ole kuin muutama - roomansalaattia, caesar-kastiketta, krutonkeja, parmesaania, itse laitoin vielä kanaa mukaan. Kaikki sekaisin, se on siinä. Mutta jujuna onkin se kastike: netti on erilaisia ohjeita pullollaan, ja itsekin olen useita kertoja sortunut kaupan valmiisiin kastikkeisiin. Mutta eihän mikään voita itse tehtyä soosia.
Tein itse kastikkeen täältä löytyvän ohjeen mukaan. Ja huikeetahan siitä tuli! Pari kunnon lusikallista kermaista kastiketta kulhon pohjalle, joukkoon roomansalaatin lehdet vähän pilkottuina, sekaan itsetehdyt krutongit (paahtoleivän viipaleita paloina paahdettuina oliiviöljyssä ja hippunen suolaa mausteena) sekä paljon parmesaanilastuja. Lihaksi sopii vaikkapa paistetut kanafileet, mausteeksi riittää suola ja pippuri. Yksinkertaista, mutta niin loistavaa.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Paistettua lohta, parsarisottoa ja rucolaa
Kevät ja ovella kolkutteleva kesä vaikuttaa ainakin itselläni siihen, minkä tyyppistä ruokaa tekee mieli. Parsaa, kevätsipulia, sitruunan raikkautta, yrttejä, kalaa. Kevään ja keäsn välimuoto lautasella: huikea yhdistelmä. Parsa upposi risoton joukkoon, sitruuna maustoi sekä kermaisen risoton että paistetun lohen. Raikkautta toi vielä sitruunamehulla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustettu rucolasalaatti. Simppeliä, suussasulavaa, mahtavaa. Kun kulinaristiystävä ruokapöydässä sanoo, että tämä on parempaa kuin ravintolassa, sitä tietää onnistuneensa. Eikä muuten tähteitä jäänyt... :)
Näillä määrillä riitti kuudelle syöjälle
Parsarisotto
3 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
50g voita tai vajaa 1/2 dl oliiviöljyä
4dl risottoriisiä
lasillinen kuivaa valkoviiniä
litra kanalientä (vettä + 2 Fond-du-Chefiä)
1 sitruunan mehu
nippu vihreää parsaa, (kuorittuina) ja pilkottuina noin sentin paksuisiksi palasiksi
1 kevätsipulin vihreä varsi, pilkottuna
n. 100g parmesaania raastettuna
Paistettu lohi
1kg lohta fileinä tai medaljongeina
paistamiseen rypsiöljyä
suolaa, pippuria
(tilliä)
Rucolasalaatti
paketillinen rucolaa
puolikkaan sitruunan mehu
kunnon loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria
Aloita parsarisotosta, paista lohet vasta kun risotto on melkein valmista. Silppua salottisipulit ja valkosipuli pieneksi. Tee ensin kattilaan kuuma kanaliemi, johon sekoitat sitruunamehun. Kuumenna sitten voi/öljy ja kiehauta sipulisilppu laakeassa kasarissa tai korkeareunaisessa paistinpannussa. Lisää riisi ja kuullota sipulia ja riisiä muutama minuutti, kunnes riisit alkavat muuttua kuultaviksi. Älä anna riisien ottaa itseensä väriä, kannattaa vaikka pitää levy vähän matalammalla lämmöllä vielä tässä vaiheessa, jotta riisi pysyy kauniin vaaleana. Lisää sitten valkoviini pannulle ja hämmennä puuhaarukalla, anna riisien imeä nestettä itseensä. Jos levy on vielä täydellä teholla, pienennä tässä vaiheessa ainakin puoleen, jotta risotto saa alkaa rauhassa kypsymään. Kun riisi on lähestulkoon imenyt kaiken viinin itseensä, ala lisäilemään kuumaa kanalientä kauhallinen kerrallaan. Kermaisen ja pehmeän risoton salaisuus on siinä, että neste imeytyy pikkuhiljaa riisiin ja riisistä irtoaa tärkkelystä. Odottele siis jokaisen kauhallisen jälkeen hetki ja anna liemen imeytyä ennen uuden kauhallisen lisäystä. Sekoittele välillä puuhaarukalla. Jatka tätä kunnes kaikki neste on lisätty, tavallisesti risotto kypsyy noin 20 minuutissa. Kun riisi alkaa olemaan lähes kypsää mutta hieman kovaa vielä purtaessa, lisää parsat ja kevätsipulin varret. Niiden kypsymiseen menee vain muutama minuutti, anna hautua.
Viimeistään siinä vaiheessa kun parsat lisätään risottoon, kannattaa alkaa paistamaan myös lohia. Kuumenna pannu kuumaksi ja siinä tilkka öljyä. Paista lohifileitä kummaltakin puolelta muutaman minuutin ajan riippuen fileiden paksuudesta, kunnes lohi on läpikoitaisin kypsää ja hailakan vaaleaa. mausta paistovaiheessa suolalla ja pippurilla sekä halutessasi sitruunamehulla sekä tillisilpulla. Anna risoton hautua lohien paistamisen ajan, ja kun lohet ovat valmiita, sekoita vielä viimeiseksi raastettu parmesaanijuusto risoton joukkoon. Juusto sulaa sinne nopeasti ja antaa viimeisen silauksen kermaisuutta ja makua.
Tarjoile paistettu lohi ja risotto raikkaan rucolasalaatin kanssa, ja ruokajuomaksi passaa risottoonkin käytetty valkoviini. Pöytään voi vielä kattaa parmesaaniraastetta, sitä voi jokainen halutessaan vielä lisätä risoton päälle.
torstai 27. maaliskuuta 2014
Superfoodia salaatissa - lehtikaali-avokado-kanasalaatti
Lehtikaali on vahva, roteva ja ronski. Se sopii salaatteihin pieneksi silputtuna, mielellään "marinoituna" tunnin verran ensin esimerkiksi sitruuna-oliiviöljy-hunajakastikkeessa, jolloin maku hieman pehmenee ja sitruunan happamuus yltää peittoamaan kitkeryyden. Lehtikaalin kanssa sopivat myös muut vahvat maut - itse käytin tässä fetaa ja omenoita. Lehtikaalia oli useissa resepteissä käytetty aasialaistyyppisissä mausteissa ruoissa - sitä täytyy kokeilla seuraavaksi!
Lehtikaalin ravintoarvoista vielä sen verran, että se sisältää runsaasti proteiinia, kuituja, rautaa, kaliumia, kalsiumia, C-vitamiinia, K-vitamiinia, A-vitamiineja, antioksidantteja, valkuaisaineita... ja voittaa ravintoarvoillaan mennen tullen monet tutut vihannekst ja kasvikset. Oikeasti, maistuu myös hyvältä! Tästä tykkään, helppo tapa lisätä ruokaan ravinteita, jes!
Supersalaatti (1-2 annosta)
3-4 lehteä lehtikaalia
1 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
ripaus suolaa
kanafileitä
1/2 omena
1 avokado
kourallinen kirsikkatomaatteja
(2 rkl siemeniä, esim. kurpitsan tai auringonkukan)
palanen fetaa, maun mukaan
vihersalaattia kouralliset lautasen pohjalle
Pese lehtikaalin lehdet huolella ja kuivata talouspaerin päällä. Sekoita kastikkeen aineet kulhossa. Poista lehtikaalin lehdistä keskeltä lehtiruoti pois ja silppua lehdet pieneksi silpuksi. Sekoita kastikeeseen ja anna marinoitua noin tunnin ajan. Paista kanat pakkauksen ohjeen mukaan, mausta suolalla ja pippurilla.
Itse käytin salaatin pohjana hiukan tavallista salaattia, asettele se lautaselle. Lohko omenat ohuiksi lohkoiksi, samoin lohko avokado ja puolita kirsikkatomaatit. Nostele salaattiainekset, ensin lehtikaali ja sitten loput päälle. Omenalohkot lisäävät rapsakkuutta, avokado pehmeyttä ja lehtikaalin joukossa oleva kastike makua. Murusta feta päälle (määrä ihan maun mukaan, ei kannata kuitenkaan vetää övereitä tässä, muuten ei maistu muu kuin feta :D), ja lopuksi kana. Siemenet joukossa paitsi nostavat salaatin ravintoarvoja entisestään, myös lisäävät tekstuuria.
Syö jo!
lauantai 8. helmikuuta 2014
Laskiaisen mausteinen kananuudelikeitto
Aasialaistyyppinen keitto on nopea tehdä ja yhdestä annoksesta riittää noin neljälle syöjälle. Alunperin ystäväni oli ottanut ohjeen Pastanjauhantaa-blogista, tämä ohje on oma muokkaukseni siitä.
Ainekset:
300g maustamatonta kanaa suikaleina
oliiviöljyä
5 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
n.3 sentin pala inkivääriä
1 chili
1 fond du chef -kanaliemitiiviste ja reilu litra vettä
TAI
reilu litra kanalientä
1,5tl suolaa
pippuria
3 kiekkoa nuudeleita (itse käytin riisinuudeleita)
ruukullinen korianteria
Paista kanasuikaleet pienessä öljytilkassa ja nosta sivuun odottamaan. Suikaloi porkkanat ohuehkoiksi suikaleiksi ja silpu valkosipulinkynsi. Valkosipulin kynsiä ei muuten kannata ikinä puristaa, vaan murskata ensin veitsen lappeella ja pilkkoa sitten pieneksi - näin vältyt kitkerältä valkosipulin maulta! Halkaise chili pitkittäin ja poista siemenet sisältä, silppua chili sen jälkeen. Kuori inkivääri ja raasta se. Kuumenna pannulla öljyä ja kuullota porkkanasuikaleita, valkosipulia, chiliä ja inkivääriä muutaman minuutin ajan. Lisää sitten vesi ja kanafondi tai valmis kanaliemi. Anna kiehua hiljalleen kunnes porkkanat kypsyvät.
Kun porkkanat ovat melkein kypsiä, lisää kanat ja nuudelit sekä mausta suolalla. Tarkista tässä vaiheessa maku ja nesteen määrä - nestettä voi lisätä jonkun verran, jos näyttää, että nuudelit vievät kaiken nesteen keitosta. Anna poreilla kunnes nuudelit ovat pehmeitä, ja nosta kattila pois liedeltä. Silppua korianteri ja lisää keiton joukkoon.
Tarjoile kuumana lämmikkeenä talvisena päivänä ja tee makumatka aasiaan...
tiistai 4. helmikuuta 2014
Huikea uunissa paistettu kokonainen kana timjamilla, sitruunalla ja valkosipulilla maustettuna
Olen koko pienen ikäni lukenut Jamie Oliverin keittokirjoja ja haaveillut kaikista ihanista herkuista, joita kirjojen sivut ovat pullollaan. Yksin asuvana opiskelijana sitä kuitenkin harvemmin itselleen kokkailee mitään kauhean erikoista tai erilaista. Onnekseni minulla on monta ihanaa (ja nälkäistä) ystävää, jotka kyllä tulevat kun ruokakello soi - niinpä Annan kanssa loppiaisena kutsuttiin pöytä täyteen kavereita nauttimaan rustiikkisesta loppiaisillallisesta. Pöytään nostettiin kokonaisena paistetut kaksi kanaa, hunajaiset maalaisuunijuurekset sekä jälkiruoaksi sitruunainen mantelitorttu. Vaikka itse sanonkin, niin hyvää oli!
Tässä ajattelin nyt jakaa meidän tapamme tehdä tämä eeppinen uunissa paistettu kokonainen kana. Meillekin kyseinen kerta oli ensimmäinen, ja vaikka epäiletkin ehkä omaa osaamistasi, niin huolet pois ja kanaa ostamaan!
3-4:lle
1 pakastettu kokonainen kana
1 sitruuna
kourallinen timjaminoksia
1 valkosipuli
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
1 rkl hunajaa
Anna kanan sulaa pakkauksen ohjeen mukaan, huoneenlämmössä noin 20 tuntia. Lämmitä uuni 225°C.
Pese sitruuna huolellisesti ja raasta noin puolet sen kuoresta. Pilko kolme valkosipulinkynttä pieneksi silpuksi ja sekoita raastetusta sitruunankuoresta, valkosipulista, hunajasta ja öljystä mausteseos. Lisää lehdet muutamasta timjaminoksasta, mausta suolalla ja pippurilla.
Irroita varovasti kanan nahka sen alla olevasta lihasta, varo rikkomasta nahkaa näin tehdessäsi, sillä nahka suojaa mausteiden pysymistä lihan pinnalla ja mehevöittää samalla lihan. Suolaa kana ja hiero mausteöljyä nahan ja lihan väliin.
Kuori loput valkosipulinkynnet ja lohko sitruuna neljään osaan. Työnnä sitruunalohkot, valkosipulinkynnet ja timjaminoksat kanan peräaukosta sisään ja aseta kana uunivuokaan tai pellille.
Paista kanaa ensin 225 asteessa noin 15 minuuttia ja vähennä sitten lämpöä 200 asteeseen. Jatka paistamista noin tunti, valellen välillä kanaa vuokaan valuneilla nesteillä. Voit kokeilla kanan kypsyyttä leikkaamalla viiltoja kanan lihaan - jos sieltä valuva neste on kirkasta ja liha irtoaa helposti luista, on kana kypsää. Ota kana pois uunista ja peitä foliolla, anna hetken hautua folion alla. Tarjoile esim uunijuuresten kanssa.
P.s. Jos epäilet omia kykyjäsi leikata valmis paistettu kana, hae googlesta hakusanoilla "how to carve a roast chicken". Tuloksena tulleiden videioiden avulla me ensikertalaisetkin onnistuimme kanan paistossa :) Ja kaverit kiittää!
Chili con carne
Tulinen ja mausteinen chili con carne on siitä helppo ruoka, että siitä on versioita varmasti yhtä monta kuin tekijöitäkin. Ainesten määrät, ja oikeastaan aineet itsekin, voi soveltaa sillä periaatteella mitä nyt sattuu olemaan kotona, ja useimmiten kaapista löytyykin perusaineet chili con carneen. Perusaineena on tietenkin chili ja liha ihan jo nimensä perusteella, höystettynä sipulilla, mausteilla ja tomaatilla. Perinteisesti chili con carneen kuuluvat myös punaiset kidney-pavut, jotka tuovat sekä makuun että tekstuuriin kivasti sellaista maanläheisyyttä, earthiness niinkuin enkuksi sanottaisiin.
Chili con carne
noin 400 grammaa naudan jauhelihaa
2 sipulia
2-3 kynttä valkosipulia
öljyä kuullottamiseen
2 isohkoa punaista chilipalkoa
500gr tomaattimurskaa
2 pientä säilyketölkkiä tomaattipyreetä
1 tlk kidneypapuja
suolaa
pippuria
yrttejä/yrttisekoitusta
tarjoiluun riisiä ja salaattia (ja ranskankermaa)
Tarjoile keitetyn riisin, salaatin ja ranskankerman kanssa.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Rustiikit burgerit
Tämän rustiikkisemmaksi burgerit eivät enää tule!
Hampurilaispihvit (6-8 kpl)
400 gr naudan (paisti)jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 kananmuna
suolaa ja pippuria
Pilko sipulit ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki aineet keskenään ja mausta hyvin suolalla ja pippurilla. Muotoile kylmällä vedellä kostutetuilla käsillä pihvejä jakamalla taikina ensin kuuteen tai kahdeksaan osaan, pyörittämällä sitten palloiksi ja taputtamalla jokaisen pallon litteäksi pihviksi. Tässä vaiheessa pihvit saavat olla todella litteitä, sillä paistaessa ne menevät kokoon ja paksenevat.
Grillaa tai paista pihvejä pannulla muutamia minuutteja molemmilta puolilta, kunnes ne ovat tasaisesti kypsiä. Naudanlihapihvit voi halutessaan jättää keskeltä punertaviksikin.
Muut tykötarpeet esim:
Sämpylöitä
Pekonia
Salaattia
Suolakurkkua
Punasipulia viipaloituna ohuiksi renkaiksi
Tomaattia
Cheddar-juustoa
Ketsuppia, sinappia, majoneesia...
Guacamolea
Tykkään itse eniten kotitekoisista tai sitten vaihtoehtoisesti kaupasta ostetuista täysjyväsämpylöistä, niissä on enemmän makua kuin valkoisissa pullaleivissä. Muut täytteet ovatkin sitten ihan makuasia - itse olen kokeillut hampparin välissä ainakin ananasta, punajuurta, halloumia, sinihomejuustoa... Viimeisin hullaantumiseni on kuitenkin guacamole - teen sen yleensä itse simppelillä tavalla muussaamalla yhteen yhden avokadon, valkosipulinkynnen, palasen chiliä ja maustamalla seoksen limettimehulla ja suolalla. Avokado sopii mielestäni ihanasti kastikkeeksi hampurilaisen väliin - ja on vielä terveellistäkin! Win-win :)
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Lohikeitto kuin kesäpäivä
Tämä keitto on kuin tehty syötäväksi laiturilla tai rantakivillä istuskellen ja kuunnellen vuoroin veden liplatusta ja lokkien kiljuntaa. Suola tuoksuu mereltä, pieni tuulenvire heilauttaa hiuksia ja varpaat saavat kastua vedessä ilta-auringon loisteessa... Kuvitella saa, vaikka olenkin loukussa Turun keskustassa pikku yksiössäni, kuunnellen ohi pörhältäviä autoja. Ainakin se aurinko paistaa vielä parvekkeelle, jos ei muuta <3
Lohikeitto on niin yksinkertainen. Puhtaita makuja, mausteet minimissä, silti makuelämys on uskomaton. Näin kesällä on ihana hyödyntää tuoreita vihanneksia ja juureksia - uudet perunat, tuore kesäsipuli varsineen, porkkana... tarviiko sanoa muuta? Helppoa kuin heinänteko ja maistuvaa kuin kesäpäivä.
Perinteinen lohikeitto (resepti muokattu, alkuperäinen maku.fi):
Pari kourallista uusia perunoita (10-12 riippuen perunoiden koosta, jos saat ihan pieniä niin viisitoistakaan ei ole liikaa)3 pientä porkkanaa
2 kesäsipulia varsineen
n. 400 gr lohta fileenä, ruodoton
8 dl vettä
2 dl ruokakermaa
muutama kokonainen mustapippuri
1 laakerinlehti
1,5-2 dl suolaa
tilliä silputtuna
Pese uudet perunat ja porkkanat. Kuoret saa jättää paikoilleen tai pestä pois. Laita vesi kattilaan kiehumaan, ja pilko sillä välin sipuli, porkkanat ja perunat paloiksi. Lisää porkkanapalat ja sipulisilppu kiehuvaan veteen, lisää myös noin teelusikallinen suolaa, pippurit sekä laakerinlehti. Anna kiehua 5 minuuttia, ja lisää sitten perunat. Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia ja pilko lohi isohkoiksi paloiksi (poista myös nahka lohifileestä). Lisää kerma, pilkotut sipulinvarret, puolikas teelusikallinen suolaa sekä lohipalat, ja anna kiehua miedolla lämmöllä 5 minuuttia, kunnes perunat ja lohi ovat kypsiä. Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa suolaa. Mausta vielä lopuksi tillisilpulla ja tarjoa ruisleivän kanssa.
Ohjeesta tulee noin neljälle. Syö ja kuvittele itsesi rantakallioille...
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Paahtopaistisalaatti italialaisittain
Monet varmaan ovat kanssani samaa mieltä siitä, että paahtopaisti on melkoisen hankalaa, tai ainakin aikaavieväa tehdä. Mutta ah, se on vain niin hyvää, suorastaan taivaallista. Joten, kun pikkuveljen rippijuhliin haettiin Liedon lihakaupasta laatikollinen paahtopaistia, katsoin oikeudekseni ottaa sitä mukaan myös kotiin Turkuun juhlien jälkeen :) Tällä kartaa paahtopaisti sai seurakseen italialaistyyppisen salaatin mozzarellalla, oliiviöljyllä sekä kirsikkatomaateilla.
Tarvitset siis
-kasan kirsikkatomaatteja
-purkillinen minimozzarellapalloja
-vihreitä oliiveja
-rucolaa tai tavallista salaattia
-kevätsipulin varsi ja sipuli (itselläni oli punasipuli)
-oliiviöljyä ja balsamicoa
-suolaa ja pippuria
-paahtopaistia
Puolita kirsikkatomaatit kulhoon, ja vähän murskaakin niitä samalla (tykkään ronskista, rustiikkisesta tavasta tehdä tomaattisalaattia :D). Lisää siivutettu sipuli, vähän pilkottua sipulin vartta, kourallinen vihreitä oliiveja, minimozzarellapallot ja sekoita. Lorauta sekaan kunnon valutus oliiviöljyä, balsamicoa ja mausta pippurilla (lisää myös mahdollisesti gourmet sormisuolaa/yrttisuolaa jos on). Sekoita kunnolla, ja anna mielellään hetki maustua jääkaapissa. Revi salaatti pieneksi, tai jos käytät rucolaa, lisää se sellaisenaan tomaattisalaatin joukkoon. Asettele paahtopaistikeot suoraan lautaselle salaatin päälle.
Kesäsalaatti avokadosta ja mansikoista
Avokadon, mansikoiden sekä lohen liitto on jotain niin taivaallista, että ihmettelen oikein miksen ennen ole tätä keksinyt. Kuuman, töissä vietetyn kesäpäivän jälkeen on ihana pyöräyttää salaatti lautaselle valehtelematta alle 10 minuutissa, kaataa lasiin hiukan kylmää Rieslingiä ja istua parvekkeelle nauttimaan edelleen lämpimistä ilta-auringonsäteistä.
Laitoin salaattiin sekä kylmä- että lämminsavustettua kirjolohta (kumpi vaan käy pelkästäänkin, ehkä mieluummin itse käyttäisin lämminsavustettua). Lado salaattipedille muutama palanen kurkkua, siivuta yksi avokado mukaan, pieni kesäsipuli siivuina sekä hieman vihreää vartta, pari kirsikkatomaattia sekä neljä-viisi mansikkaa. Revi lovi palasiksi (itselläni oli noin 100gr palanen lohta, riitti hyvin näin yksin syöjälle!) Kastikkeeksi valutin päälle lorauksen extra-neitsyt-oliiviöljyä limettimehua, pippuria ja yrttisuolaa. Ja aurinkoon mars, salaatille! :)
P.S Avokadon ja lohen liitto on mielestäni aina toimiva, ja ajatelkaapas mitkä omegat ja hyvät rasvat siitä saa, oikeaa superruokaa! Mansikka antaa ihanan säväyksen ja makeuden jo valmiiksi toimivaan makuyhdistelmään.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Pekoni-pinaattispagetti
Kun lähikaupasta saa kotimatkalla babypinaattia ja pekonipaketin ja kaapista löytyy spagettia ja jääkaapista juustoa, saa tämän ihanan comfort-food-pastan tehtyä silmänräpäyksessä. Reseptin bongasin uusimmasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä, tässä vähän muokattuna ohje siihen:
Pinaatti-pekonipasta
n. 250-300 g spagettia
100 g babypinaatin lehtiä
1 pkt pekonia
2-3 rkl voita
suolaa ja pippuria
n 1 dl raastettua parmesaania (tai muuta kovaa, maukasta juustoa)
Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele pinaatti ja anna valua lävikössä. Paloittele pekoni suikaleiksi ja kuumenna paistinpannu. Paista pekonisilppua muutama minuutti kuumalla pannulla ja lisää sitten pinaatti ja voi. Anna pinaatin "vilttyä" rauhassa pieneksi.
Kun pasta on kiehunut, valuta se ja lisää sellaisenaan paistinpannulle pekonin ja pinaatin joukkoon. Sekoita joukkoon juustoraaste (itselläni oli avokadopastasta jäänyttä pecorinoa vielä, joten laitoin sitä). Sekoita kunnolla, jotta spagetti saa makua. Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja/tai pippurilla (pekonissa ja voissa on sen verran suolaa, että sitä ei välttämättä edes tarvitse lisätä). Mielestäni pasta kaipasi tässä vaiheessa jotakin pientä raikastusta, joten laitoin toisella ruokailukerralla vähän limemehua joukkoon. Oli hyvä lisäys!
Tarjoile vielä parmesaani-/pecorinoraasteen kanssa. Helppoa kuin heinänteko! :)
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Moussaka eli munakoiso-jauhelihavuoka
Moussaka on yksi suosikkiruoistani. Se on helppo, joskin aikaa vievä, mutta maistuu taivaalliselta. Se on kreikkalaninen vastine kaikille tutulle lasagnelle, ilman pastaa ja juustokastiketta. Itse tykkään juuri siitä, että siinä ei ole pastaa - olo on ehkä vähän "kevyempi" ja ruoka laskeutuu nopeammin. Feta on pikantti lisä, josta itse ainakin tykkään. Jos feta ei kuulu omien feivörittien joukkoon, niin sen voi suosiolla jättää pois!
Kaiken lisäksi kerralla tulee isompi satsi, josta ainakin näin opiskelijalle riittää helposti useammaksi päiväksi :)
Moussaka
1 keskikokoinen munakoiso (valitse kiinteä yksilö)
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
400 g paistijauhelihaa (naudan)
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 pieni tlk tomaattisosetta
loraus punaviiniä (voi korvata vedellä)
yrttimaustetta (kuivattua basilikaa, oreganoa, timjamia...)
suolaa ja pippuria
150 g Apetina Classic fetaa
1 prk ruokakermaa
Laita uunilämpeämään 175-200 asteeseen ja voitele uunivuoka. Huuhdo munakoiso ja leikkaa se muutaman millin kokoisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet leikkuulaudalle ja ripottele niiden päälle reilusti suolaa. Suola saa munakoisoviipaleet "itkemään": hetken päästä nimittäin huomaat, että pieniä vesipisaroita alkaa ilmestyä viipaleiden pinnalle. Itkettäminen vähentää munakoisojen kitkeryyttä ja samalla antaa makua muuten niin mauttomalle vihannekselle.
![]() |
| itkevät munakoisot |
Sillä välin, kun munakoisot itkevät, tee jauhelihakastike. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä hetki. Lisää sitten jauheliha ja ruskista se. Lisää tomaattimurska ja -sose, sekoita kunnolla. Lisää kastikkeeseen punaviini tai vesi (itse laitoin molempia, noin 3/4 dl punkkua ja vettä sen verran, että koostumus oli kivan kastikemainen). Mausta yrttimausteella ja suolalla ja pippurilla, anna hautua hetken. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.
Kokoa moussaka uunivuokaan siten, että lado päällekkäin kerroksia munakoisoa, kastiketta ja fetaa. Huuhtele tai pyyhi munakoisot hyvin suolasta ennen niiden asettamista vuokaan. Tee kerroksia 2-3 riippuen ainesten määrästä, ja lopeta kerrostaminen jauhelihakastikkeeseen (ja fetaan). Kaada kerma tasaisesti päälle ja huljuttele vuokaa niin että kerma valuu tasaisesti joka paikkaan. Paista noin 1 tunti, tai kunnes munakoisot ovat pehmenneitä. Liika paistaminenkaan ei haittaa, joten parempi paistaa liian kauan kuin liian vähän.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Tulinen kookos-bataattikeitto
Bataattikeitto on ehkä yksi maailman helpoimmista ruoista, jotka onnistuvat kuitenkin maistumaan täydellisesti eri makujen täydelliseltä yhdistelmältä. Chilin tulisuus, bataatin makeus, kookoksen kermaisuus ja vielä pikkuisen makeaa happamuutta limetistä - what else do you need? Tietenkin tämä olisi parempaa jossain Väli-Amerikan tai Karibian rannoilla, minne keiton maut vievät, mutta kelpoista ihan näin koti-Suomessakin paremman puutteessa!
Kookos-bataattikeitto
Puolikas punainen chili (poista siemenet)
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 iso bataatti (omani painoi noin 460 g)
3 dl vettä
400 g kookosmaitoa
suolaa ja pippuria maun mukaan
Laita vesi ja kookosmaito kattilaan lämpeämään ja lisää Fond du chef (tai liemikuutio, sekin käy). Pilko valkosipulinkynnet, sipuli, chili ja bataatti paloiksi sillä aikaa, kun odottelet liemen kiehumista. Laita kasvikset kiehimaan kookosmaito-kasvisliemeen, ja keittele niin kauan, kunnes bataatin palat ovat kunnolla pehmenneitä. Parempi antaa kiehua hieman kauemmin kuin liian vähän aikaa, pieni ylikypsennyskään ei haittaa. Itselläni siihen menee noin 15 minuuttia, mutta riippuu tietysti bataatinpalojen koostakin.
Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi, ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Jos keitto tuntuu tässä kohtaa paksulta, lisää vettä niin, että saat haluamasi koostumuksen.
Tarjoile vaikka raejuuston kanssa, kyytipojaksi vielä pala rapeaa leipää ja se on siinä!
torstai 27. syyskuuta 2012
Ricotta-sieni-oliivipasta
![]() |
| Tällaisen kirjan kanssa kokkasin :) |
Curtis Stoneen ihastuin Livin "Take home chef"-ohjelman myötä. Kuka voisikaan vastustaa moista aussihurmuria? Käyttämäni kirja on täynnä paitsi reseptejä, myös tarinoita ja kuvia kokkikaverusten matkasta surffaten ympäri Australiaa. (Lisäinfoa voi käydä kurkkaamasta täältä: http://www.lifestylefood.com.au/shows/surfing-the-menu/). Kokkaillessa voikin sitten samalla harrastaa pienimuotoista mielikuvamatkailua ja toivoa olevansa jossain muualla kuin kylmässä ja koleassa Suomessa... Miten niin mulla on matkakuumetta?!
Kuten tavallista, muokkailin vähän ohjetta omaan köökkiin sopivammaksi...
2 rkl oliiviöljyänoin 300 g herkkusieniä (näin sienestysaikana voisi käyttää myös vaikka kantarellejä tai suppilovahveroita)
1 valkosipulinkynsi
1 prk vihreitä oliiveja
2 dl ruokakermaa
kourallinen tuoretta minttua silputtuna
pastaa (fusillia eli kierrepastaa)
100g tuoretta ricottaa
raastettua parmesaania
suolaa ja pippuria
1-2 punaista chiliä
sitruuna
Pilko sienet pieneksi silpuksi. Lämmitä oliiviöljy paksupohjaisessa ja korkeareunaisessa kasarissa, lisää sienet ja paista sieniä kunnes neste irtoaa niistä. Lisää muserrettu valkosipulinkynsi ja hiukan pilkotut oliivit ja anna maustua kunnes neste haihtuu lähes kokonaan. Lisää sitten kerma ja anna hautua (nesteen tulisi keittyä kokoon noin puolella).
Keitä sillä välin pasta al denteksi. Lisää keitetty pasta ja silputtu minttu sieni-kerma-seokseen ja sekoita kunnolla. Lisää ricotta nokareina ja raasta parmesaania joukkoon maun mukaan. Itse taisin laittaa noin 80-100 grammaa, mutta sitä on kiva jättää myös valmiin pastan päälle. Sekoita ja anna juuston hiukan sulaa - pasta onkin jo valmis! Sekoita valmiin pastan joukkoon chilisilppu (poista siemenet ennen pilkkomista!), tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Purista vielä vähän sitruunamehua päälle ja syö!
Ohje on myös riittoisa, itse söin pari päivää vähän liiankin isoja annoksia ja vieläkin jäi yli :)
maanantai 10. syyskuuta 2012
Kanasalaatti halloumi-juustolla
Sunnuntai-illan piristykseksi teimme yhdessä Saran ja Annan kanssa raikasta sekä maukasta (huomaa riimitys!) kana-halloumisalaattia. Halloumi on sellainen ruoka-aine, jonka "löytää" joka kesä uudelleen muun grilliruoan ohella. Mutta eiän sen tarvitse niin olla - halloumi maistuu varsin mukavalta keän jälkeenkin näin pannulla paistettuna ja tekee tästä "tavallisesta" kanasalaatista hippasen verran spesiaalimman!
Suolaisen halloumin makua täydentää mukavasti makeaksi kypsyneet nektariinit. Nektariinit (ja persikat) ovat parhaimmillaan silloin, kun ne ovat vielä kiinteitä, mutta selkeästi pehmenneitä. Tällöin kiven tulisi irrota helposti. Itse otan kiven pois siten, että ensin leikkaan veitsellä nektariinin "halki" kiveen saakka eli siis kierrän veistä kiven ympäri. Ota sitten molemmista puoliskoista kiinni ja pyöräytä puoliskoja vastakkaisiin suuntiin. Toisen puolen tulisi tässä vaiheessa irrota siististi kiven ympäriltä ja kiven saa sen jälkeen helposti irti siitä toisesta puolesta esim. veitsellä avittamalla.
1 jäävuorisalaatti (parhaita ovat kevyet, irtonaiset jäävuorisalaatit - tiiviit ja painavat salaatit eivät ole niin hyviä)
1 kurkku
4 tomaattia
400-450 g kanasuikaleita
3 kypsää nektariinia
1 pkt halloumijuustoa
balsamicoa ja oliiviöljyä
pippuria
tarjoiluun patonkia
Kana oli meillä hunajamarinoitua, mutta maustamaton käy hyvin kunhan itse maustat sen sopivaksi vähintään suolalla ja pippurilla. Huuhdo ja pilko siis salaatti, kurkku ja tomaatti salaattikulhoon. Huuhdo myös nektariinit ja leikkaa ne viipaleiksi. Sekoita salaatti tässä vaiheessa. Paista kana paistinpannulla kypsäksi ja lisää salaatin joukkoon. Pidä paistinpannu kuumana ja pilko halloumi viipaleiksi. Paista halloumiviipaleita kuumalla pannulla muutama minuutti, kunnes juusto on lämmennyt ja alkaa hieman ruskistua. Meillä ei ruskistunut varmaankaans en takia, että levy oli jäänyt aika matalalle, mutta eihän se makua häirinnyt. Asettele juustoviipaleet salaatin päälle ja aseta tarjolle. Voit lisätä salaatinkastiketta maun mukaan. Tarjoile mielellään lämpimän patongin kanssa.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Kuskus-broilerisalaatti
Tämä salaatti on maailman helpoin tehdä (oikeasti, kuskus on jotain niin helppoa!), on täyttävä, mutta silti samalla raikas ja kevyt. Lapsuuden traumat kuivasta kotsantunnin kuskuksesta hälvenivät kun uskalsin maistaa kuskussalaattia Ausseissa vaihdossa ollessani ja sen jälkeen olenkin sitä tehnyt silloin tällöin. Salaattia voi soveltaa sen mukaan mitä kaapista löytyy (niinhän teen oikeastaan kaikkien ruokien kanssa...), mutta perusversioni sisältää yleensä broileria, ananasta, kurkkua, tomaattia ja salaattia. Joskus laitan joukkoon myös punasipulia (sopii tosi hyvin kuskuksen makupariksi, mutta olen vähän allerginen joten ei viitsi laittaa joka kerta) sekä oliivia, joka tälläkin kertaa pääsi salaatin joukkoon. Broilerin sain tähän salaattiin Mimmiltä, joka oli jo valmiiksi paistanut maustamattomia broilerisuikaleita ja maustanut suolalla ja pippurilla.
Kuskuksen "keittäminen" on tosi helppoa. Nyrkkisääntönä on, että keitä kaksi kertaa kuskuksen verran vettä kattilassa kannen alla, ja kun vesi kiehuu, mausta se liemikuutiolla tai vaikkapa yrttisuolalla ja laita kuskus veteen. Anna kuskuksen imeä vesi itseensä ja turvota kannen alla kattilassa muutaman minuutin ajan. Mausta kuskus suolalla sekä muilla mausteilla (yrttimausteet, paprika, chili, pippuri...), purista joukkoon vähän sitruunamehua ja lorauta kunnon loraus oliiviöljyä. Sekoita haarukalla, jottei kuskus klönttiydy (mikä sana tuo edes on? no, kai tajusitte? :P).
Kuskus on tyypillistä Pohjois-Afrikkalaista ruokaa, ja itse käytän sen maustamiseen Santa Marian Green harissa -mausteseosta, joka sisältää alueelle tyypillisiä mausteita - minttua, chiliä, korianteria, valkosipulia, jalapenoa ja juustokuminaa. Sen maku on kivan tulinen muttei polttava ja sopii hyvin kuskuksen maustamiseen.
Kuskus-salaatti
300-400 g maustamattomia broilerisuikaleita
1,5 dl kuskusta
3 dl vettä
nokare kana- tai kasvisliemikuutiosta
1 tomaatti
10-15 cm pala kurkkua
puolikas kerä jäävuorisalaattia
kourallinen oliiveja
1 tlk ananaspaloja
oliiviöljyä
suolaa, pippuria
sitruunamehua (pari rkl)
(green harissa -mausteseosta)
mausteita
Valmista kuskus yllä olevan ohjeen mukaan (mausta mielesi mukaan saatavilla olevilla mausteilla). Huuhdo ja valuta salaatti ja revi se pieneksi salaattikulhoon. Pese ja pilko kurkku ja tomaatti, valuta ananaspalat ja pilko halutessasi oliivit pienemmiksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Jos salaatti näyttää kuivalta, lisää oliiviöljyä ja ja sitruunamehua. Mausta tarvittaessa lisää.
![]() |
| kuskus-"rakeita" |
Kuskuksen "keittäminen" on tosi helppoa. Nyrkkisääntönä on, että keitä kaksi kertaa kuskuksen verran vettä kattilassa kannen alla, ja kun vesi kiehuu, mausta se liemikuutiolla tai vaikkapa yrttisuolalla ja laita kuskus veteen. Anna kuskuksen imeä vesi itseensä ja turvota kannen alla kattilassa muutaman minuutin ajan. Mausta kuskus suolalla sekä muilla mausteilla (yrttimausteet, paprika, chili, pippuri...), purista joukkoon vähän sitruunamehua ja lorauta kunnon loraus oliiviöljyä. Sekoita haarukalla, jottei kuskus klönttiydy (mikä sana tuo edes on? no, kai tajusitte? :P).
![]() |
| Green harissa -mausteseos |
Kuskus-salaatti
300-400 g maustamattomia broilerisuikaleita
1,5 dl kuskusta
3 dl vettä
nokare kana- tai kasvisliemikuutiosta
1 tomaatti
10-15 cm pala kurkkua
puolikas kerä jäävuorisalaattia
kourallinen oliiveja
1 tlk ananaspaloja
oliiviöljyä
suolaa, pippuria
sitruunamehua (pari rkl)
(green harissa -mausteseosta)
mausteita
Valmista kuskus yllä olevan ohjeen mukaan (mausta mielesi mukaan saatavilla olevilla mausteilla). Huuhdo ja valuta salaatti ja revi se pieneksi salaattikulhoon. Pese ja pilko kurkku ja tomaatti, valuta ananaspalat ja pilko halutessasi oliivit pienemmiksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Jos salaatti näyttää kuivalta, lisää oliiviöljyä ja ja sitruunamehua. Mausta tarvittaessa lisää.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Sitruunainen sienirisotto
Tämä pehmeä risotto aloitti eilen venetsialaisten juhlinnan. Sennin kanssa olemme aina panostaneet hyvään ruokaan, eikä metsään menty tälläkään kertaa ;) Risotosta tulee vielä valitettavan liian usein mieleen kouluruokalasta tuttu riisi-hemapa-kanasuikale-mössö, vaikka "oikea" italialainen risotto on yhtä kaukana siitä kuin norsu napajäätiköstä. Tällaisen risoton salaisuus on se, että jaksaa lisätä nestettä pikkuhiljaa ja hämmentää samalla koko ajan, jolloin riisistä vapautuva tärkkelys paksentaa risoton ja koostumuksesta tulee pehmeä ja yhtenäinen.
Risotoa voi muokata mauiltaan aika paljonkin omien mieltymyksien mukaan, me teimme risottoa herkkusienistä ja maustoimme myös vähän sitruunalla, timjamilla ja rosmariinilla (näitä yrttejä sattui olemaan käsillä:)). Parmesaania kannattaa raastaa sen verran että sitä jää myös valmiin risoton päälle Sitten vaan hämmentämään!
1 punasipuli (antoi kivan vaaleanpunaisen säväyksen risottoon...)
kunnon loraus oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkkaria (jotain sellaista valkkaria jota kelpaa myös juoda)
7-10 dl kuumaa kasvislientä (kanaliemikin käy, itse tein yhdistämällä kuumaa vettä ja kasvis fond du chefin)
rasiallinen herkkusieniä
puristus sitruunasta
oksat rosmariinia ja timjamia
kourallinen raastettua parmesaania
suolaa ja pippuria
Tee ensin kuuma kasvisliemi valmiiksi esim. kannuun. Pilko sipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne öljyssä. Kun ne ovat vähän pehmenneet, lisää riisi, ja kuullota sitä kunnes se on muuttunut hiukan läpinäkyväksi.Lisää valkoviini ja ala pikkuhiljaa lisäämään kasvislientä koko ajan hämmentäen, lisää vähän uutta lientä kun edellinen on haitunut. Noin puolessa välissä hauduttamista lisää yrttioksat ja sitruunamehu. Sillä välin kun itse hauduttelin risottoa, Senni esipaistoi pilkotut herkkusienet eri paistinpannulla öljyssä ja maustoi suolalla ja pippurilla ja ne lisättiin joukkoon. Kun risotto alkaa olla valmista (riisi sopivan al denteä ja koostumus pehmeää), maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Lisää parmesaani ja sekoita, juusto sulaa ihanasti joukkoon!
Koristele sitruunalla ja tarjoa parmesaanin kanssa, kyytipojaksi samaa valkkaria mitä käytit risottoonkin.
Meillä olisi ollut vielä jälkkäriäkin, mutta tämän jälkeen oli niin täynnä ettei kyllä jaksanut edes ajatellakaan sitä!
Risotoa voi muokata mauiltaan aika paljonkin omien mieltymyksien mukaan, me teimme risottoa herkkusienistä ja maustoimme myös vähän sitruunalla, timjamilla ja rosmariinilla (näitä yrttejä sattui olemaan käsillä:)). Parmesaania kannattaa raastaa sen verran että sitä jää myös valmiin risoton päälle Sitten vaan hämmentämään!
![]() |
| Hämmennä hämmennä! |
1 punasipuli (antoi kivan vaaleanpunaisen säväyksen risottoon...)
kunnon loraus oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkkaria (jotain sellaista valkkaria jota kelpaa myös juoda)
7-10 dl kuumaa kasvislientä (kanaliemikin käy, itse tein yhdistämällä kuumaa vettä ja kasvis fond du chefin)
rasiallinen herkkusieniä
puristus sitruunasta
oksat rosmariinia ja timjamia
kourallinen raastettua parmesaania
suolaa ja pippuria
Tee ensin kuuma kasvisliemi valmiiksi esim. kannuun. Pilko sipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne öljyssä. Kun ne ovat vähän pehmenneet, lisää riisi, ja kuullota sitä kunnes se on muuttunut hiukan läpinäkyväksi.Lisää valkoviini ja ala pikkuhiljaa lisäämään kasvislientä koko ajan hämmentäen, lisää vähän uutta lientä kun edellinen on haitunut. Noin puolessa välissä hauduttamista lisää yrttioksat ja sitruunamehu. Sillä välin kun itse hauduttelin risottoa, Senni esipaistoi pilkotut herkkusienet eri paistinpannulla öljyssä ja maustoi suolalla ja pippurilla ja ne lisättiin joukkoon. Kun risotto alkaa olla valmista (riisi sopivan al denteä ja koostumus pehmeää), maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Lisää parmesaani ja sekoita, juusto sulaa ihanasti joukkoon!
Koristele sitruunalla ja tarjoa parmesaanin kanssa, kyytipojaksi samaa valkkaria mitä käytit risottoonkin.
Meillä olisi ollut vielä jälkkäriäkin, mutta tämän jälkeen oli niin täynnä ettei kyllä jaksanut edes ajatellakaan sitä!
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Persikka-aurajuustobroileri
Tämä on yksi mun lemppariruoista, koska kaikki sen ainekset on mun lemppariaineksia. Tykkään tosi paljon sinihomejuustosta (kotoisammin siis Aurajuustosta), persikoista ja kanasta, ja tässä yhdistyy kivasti kaikki. Makean ja suolaisen yhdistelmä on jännä, eikä kermakaan kastikkeessa ole pahaksi :) Kaiken lisäksi tämä on helppo tehdä - kaikki aineet vaan uunivuokaan ja uuniin hetkeksi, jolloin voikin tehdä jotain muuta ja odotella tuoksujen nousemista uunista!

Ohje on joka kerta vähän vaihdellut, teen aika usein ruokaa siis sillä kuuluisalla mutu-tuntumalla, mutta tässä nyt suurin piirtein mitä vuokaan upposi:
1 pkt (4kpl) maustamattomia broilerin rintafileitä
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
currya
cayennepippuria
1 tlk persikoita mehussa
1 prk ruokakermaa (à 2dl)
1/2 kuutio Aurajuustoa
tarjolle basmatiriisiä ja persiljasilppua
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele uunivuoka ja laita broiskufileet pohjalle. Mausta niiden pinta hyvin jo tässä vaiheessa - suolaa, pippuria, currya, paprikaa, itse laitoin vielä cayennepippuriakin, mutta sen voi jättää pois jos haluaa.Pilko persikat ja laita ne broilerien päälle. Kaada joukkoon vielä 1 dl persikoiden säilöntämehua makua antamaan. Murusta päälle vielä aurajuusto ja kaada lopuksi joukkoon kerma. Aurajuuston määrä on tässä todellinen makuasia - faneille kokonainen kuutiokaan ei ole liikaa!
Kypsennä uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes broileri on kypsää. Aika riippuu niin uunin tasosta kuin fileiden paksuudestakin, joten kokeilemalla oppii läytämään oikean paistoajan.
Ripottele valmiin broilerin päälle vielä persiljasilppua ja tarjoile keitetyn basmatiriisin kanssa.
Bon apetit!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























