Näytetään tekstit, joissa on tunniste banaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste banaani. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Se aavistuksen terveellisempi banana bread


Googlailin tässä yksi päivä kaikkia terveellisiä ruokaohjeita ja leivonnaisia, ja huomasin, että useassa leivonnaisessa käytettiin voin sijasta rahkaa, jogurttia ja/tai muussattua banaania. Siitä lähti idea tähän banaanileipäkokeiluun - hain täältä taannoin tekemäni banaanileivän reseptin ja tuunasin sitä mahdollisuuksien mukaan tavoitteenani vähän parantaa kyseisen herkun ravintoaineita.

Eihän tämä mikään varsinaisesti terveellinen vieläkään ole. Aika paljon sokeria. Ja jauhoja. Mutta hei, askel parempaan päin :)

Terveellisempi banaanileipä

3 isoa banaania
125g rahkaa (puolikas purkki)
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
1 dl siirappia
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
vajaa puolikas desilitra pellavansiemenrouhetta

Muussaa banaani kulhossa. Lisää rahka ja kananmuna, sekoita. Lisää sitten sokeri ja siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten nopeasti sekoittaen kaikki sekaisin - ei vaadi vatkaamista!

Paista voidellussa ja jauhotetussa leipävuoassa 175 asteessa noin 50 min - 1 tunti, anna jäähtyä.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Banana bread

Kun hedelmäkorissa makoilevat banaanit alkavat  muistuttaa väriltään enemmän talven Fuengirolassa viettävää ulkosuomalaista kuin itse aurinkoa, tiedän mitä tehdä - no banana breadia tietysti! Banana bread eli banaanileipä tuli tietoisuuteeni vaihtarivuoden aikana Australiassa, ja tätä mehevää, aamupalan taivaallisiin sfääreihin nostavaa herkkua on vaikea unohtaa. Kaiken lisäksi leipä on helppo tehdä: metodi on sarjaa "sekoita-kaikki-sekaisin-kaada-vuokaan-ja-paista".

Banana breadiin löytyy lukuisia ohjeita netistä. Tällä kertaa päädyin ohjeeseen, jonka löysiin jenkkisivustolta Simply Ricipes. Jenkkiohjeiden hankaluutena on amerikkalaisten mittojen käyttö, joten tässäkin ohjeessa oli pakko hieman soveltaa ja arvioida cup-mitat desilitroiksi. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen joten todennäköisesti mitat ainakin joten kuten pitivät paikkaansa.

Tässä ohje vapaasti suomennettuna:

4 vähän ruskeahkoa banaania muussattuna taikinakulhoon
80 g voita sulatettuna
2,3 dl sokeria (korvasin osan sokerista siirapilla)
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
n.3,5 dl vehnäjauhoja

Metodi on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele sekä korppujauhota leipävuoka. Sekoitakulhossa banaanimössö ja sulatettu voi. Lisää seokseen sokeri (ja siirappi), kananmuna, vaniljasokeri, ruokasooda ja suola. Sekoita tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukoon jauhot. Kaada taikina leipävuokaan ja paista noin tunti.Anna leivän hieman jäähtyä ennen syömistä. Vaikka leipä onkin hyvää tuoreenakin, sen maku ja koostumus paranee ajan myötä, joten seuraavan päivän aamupalalla leipä onkin parhaimmillaan. Varsinkin paahdettuna... :)


Olen kauan miettinyt, minkä kanssa banana bread olisi parasta tarjota. En ole keksinyt vielä mitään täydellistä lisuketta, joten syön sen aina sellaisenaan tai paahdettuna ja kevyesti voideltuna. Myös vaahterasiirappi menee mukavasti banaaniviipaleiden kanssa :)

maanantai 3. syyskuuta 2012

Banaani-valkosuklaamuffinit

Banaanimuffinien ohje löytyi Pirkka.fi:stä ja oikeastaan kunnon banaanisen maun takaamiseksi banaania olisi voinut tässä olla enemmänkin. Tein nämä muffinit itse asiassa jo viikkoa ennen tarjoilua, pakastin ja otin pois sulamasta tarjoilupäivän aamuna. Kuorrutus tehtiin vasta juuri ennen tarjoilua, ja kuorrutettuinakin muffinit säilyvät jääkaapissa ainakin yhden illan.

Ohje siis täältä, mutta banaanin määrän olisin kyllä vaikka voinut tuplata...

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 banaania
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
0,5 dl maitoa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi (kunnes sokeri "liukeaa", eli ei ole enää rakeista). Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Survo banaani erillisessä kulhossa muusiksi ja sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää banaania, maitoa ja kuivia aineita vuorotellen erissä voi-sokerivaahtoon, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina muffinivuokiin kahden lusikan avulla tai pursottamalla (täytä vuoat vain noin 3/4-täyteen, jätä kohoamisvaraa). Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä.

Kuorrutus:

200 g maustamatontatuorejuustoa
2 dl vispikermaa
150 g valkosuklaata


Sulata 100 g valkosuklaata esimerkiksi vesihauteessa tai mikrossa sekoittaen jatkuvasti. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää tuorejuustoa vähän kerrallaan. Vatkaa joukkoon viimeiseksi sulatettu valkosuklaa. Pursota kuorrutetta jäähtyneiden muffinien päälle ja raasta koristeeksi loput valkosuklaasta.