sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sitruunainen sienirisotto

Tämä pehmeä risotto aloitti eilen venetsialaisten juhlinnan. Sennin kanssa olemme aina panostaneet hyvään ruokaan, eikä metsään menty tälläkään kertaa ;) Risotosta tulee vielä valitettavan liian usein mieleen kouluruokalasta tuttu riisi-hemapa-kanasuikale-mössö, vaikka "oikea" italialainen risotto on yhtä kaukana siitä kuin norsu napajäätiköstä. Tällaisen risoton salaisuus on se, että jaksaa lisätä nestettä pikkuhiljaa ja  hämmentää samalla koko ajan, jolloin riisistä vapautuva tärkkelys paksentaa risoton ja koostumuksesta tulee pehmeä ja yhtenäinen.

Risotoa voi muokata mauiltaan aika paljonkin omien mieltymyksien mukaan, me teimme risottoa herkkusienistä ja maustoimme myös vähän sitruunalla, timjamilla ja rosmariinilla (näitä yrttejä sattui olemaan käsillä:)). Parmesaania kannattaa raastaa sen verran että sitä jää myös valmiin risoton päälle  Sitten vaan hämmentämään!
Hämmennä hämmennä!

1 punasipuli (antoi kivan vaaleanpunaisen säväyksen risottoon...)
kunnon loraus oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkkaria (jotain sellaista valkkaria jota kelpaa myös juoda)
7-10 dl kuumaa kasvislientä (kanaliemikin käy, itse tein yhdistämällä kuumaa vettä ja kasvis fond du chefin)
rasiallinen herkkusieniä
puristus sitruunasta
oksat rosmariinia ja timjamia
kourallinen raastettua parmesaania

suolaa ja pippuria

Tee ensin kuuma kasvisliemi valmiiksi esim. kannuun. Pilko sipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne öljyssä. Kun ne ovat vähän pehmenneet, lisää riisi, ja kuullota sitä kunnes se on muuttunut hiukan läpinäkyväksi.Lisää valkoviini ja ala pikkuhiljaa lisäämään kasvislientä koko ajan hämmentäen, lisää vähän uutta lientä kun edellinen on haitunut. Noin puolessa välissä hauduttamista lisää yrttioksat ja sitruunamehu. Sillä välin kun itse hauduttelin risottoa, Senni esipaistoi pilkotut herkkusienet eri paistinpannulla öljyssä ja maustoi suolalla ja pippurilla ja ne lisättiin joukkoon. Kun risotto alkaa olla valmista (riisi sopivan al denteä ja koostumus pehmeää), maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Lisää parmesaani ja sekoita, juusto sulaa ihanasti joukkoon!

Koristele sitruunalla ja tarjoa parmesaanin kanssa, kyytipojaksi samaa valkkaria mitä käytit risottoonkin.


Meillä olisi ollut vielä jälkkäriäkin, mutta tämän jälkeen oli niin täynnä ettei kyllä jaksanut edes ajatellakaan sitä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti