keskiviikko 8. elokuuta 2012

Feta-pinaatti-pizzaa ja vähän sitä tavallistakin...




Pizzaa teki mielemme elisenä kauniina kesäisenä keskiviikkoiltana työpäivän uuvuttamana, joten pizzaa oli sitten tehtävä. Vähän aikaa mietittyämme keksimme myös, että aikaisemmin tällä viikolla poimimamme pinaatit (mökin kasvimaalla kasvatetut) pitäisi käyttää ja että kokeilisimme tällä kertaa jotakin meille uutta - pinaattipizzaa!

Ennen kuin pääsimme sen pidemmälle, tein pizzataikinan kohoamaan.

2 dl 42-asteista vettä
2 rkl kuivahiivaa
4-5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita noin puolet jauhoista, kuivahiiva, suola ja sokeri keskenään ja lisää vähän kädenlämpöistä kuumempi vesi. Lisää jauhoja alustaen taikinaa samalla. Kun taikina alkaa olla paksua, lisää öljy ja vaivaa hetken ajan. Tässä vaiheessa lisää jauhoja jos tuntuu että taikina on liian löysää, itse tykkään jättää taikinan aavistuksen liian löysäksi (ei aivan irtoa käsistä vielä) jotta valmiista "tuotoksesta" tulisi pehmeämpää. Anna kohota vedottomassa paikassa liinan alla ainakin puoli tuntia.

Pientä päänvaivaa aiheutti pinaatin käsittely ennen pizzapohjan päälle asettelua. Hetken aikaa googleteltuani päätin ryöpätä (=nopeasti kiehauttaa) pinaatit runsaassa vedessä. Iso pussillinen pinaatin lehtiä kutistui käsittelyssä vain reiluksi desiksi pinaattia! Tässä vaiheessa kannattaa maustaa pinaatti suolalla ja pippurilla.  Pinaatin kumppaniksi pizzan päälle löysin kaapista palasen fetajuustoa ja hiukan vihreitä oliiveja - sopivat yhteen todella hyvin eikä hullumpaa pizzan päällä! Pinaattiosion lisäksi pizza koostui perinteisistä suosikkiaineksista eli kinkusta, ananaksesta, herkkusienistä ja oliivesta.

Pinaatti suoraan kasvimaalta

... ja keittämisen jälkeen!

Tomaattikastikkeen koostumus oli tällä kertaa seuraavanlainen:

1 tlk tomaattipyrettä
1 pieni sipuli pikkuiseksi hakkeeksi pilkottuna
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
muutama rkl vettä seoksen ohentamiseen
suolaa ja pippuria myllystä
kuivattuja yrttejä (basilikaa, timjamia, oreganoa)

Juustona käytimme sinistä emmentaalia raastettuna, ja pehmeyttä pizzan päälle toi revityt minimozzarellapallot (1 pikku pussillinen). Laitan yleensä juustoraastetta jonkun verran myös suoraan tomaattikastikkeen päälle ennen muiden täytteiden lisäämistä.

Paista pizzaa 225-asteessa 15-20 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja muuttuu kauniin kullanruskeaksi. 
 










1 kommentti:

  1. Tätä vois iteki melkee kokeilla! Ansku puhuki mulle, että teitte tätä pizzaa:)

    VastaaPoista